

| Matka (GPS:n matkamittari) | 19,6 km |
| Matka (GPS:n reittiloki) | 19,0 km |
| Matka linnuntietä Lankojärvi - Kiilopää |
15,1 km |
| Aika taukoineen | 5:47 |
| Aika ilman taukoja (GPS:n mukaan) | 4:25 |
| Kokonaisnousu (GPS:n mukaan) | 880 m |
Viimeinen päivä vei Lankojärveltä Kiilopäälle Kutturapäiden kautta. Tänään päästiin hieman harjoittelemaan tulevaan Tunturisuunnistusta varten, kun ennen Kutturapäitä rinkasta kaivettiin vuoden 1996 Tunturisuunnistuksen 1:30000 kartta ja yritettiin totutella ko. kartan käyräkuvaukseen.
Koko reissun kestänyt hyvä tuuri petti hieman viimeisenä päivänä, kun lounaspaikaksi suunnitelluilla Kutturapään lammilla ei ollut vettä. Alhaalla notkossakin vesi oli "kortilla", mutta pienen etsiskelyn jälkeen löytyi sopiva lampi lounaspaikaksi.
Viimeisen päivän tunturit olivat todella hyväkulkuisia ja aika loivapiirteisiä. Kiilopään huipulta alas tulivatkin sitten jo oikein portaat, ja muitakin retkeilijöitä tuli jo vastaan. Ja niin olimme taas ihmisten ilmoilla.
Tunturikeskuksen rinkkavaaka antoi loppulukemiksi 15 ja 17,5 kg.