3. päivä Vassdalsstinden
Lähistön huiput oli käyty läpi jo aiemmilla reissuilla, joten kolmantena päivänä lähdettiin käymään
hiukan kauempana, Vassdalstindenillä. Mennen tullen oli noin kolmen tunnin marssi tukikohdan ja vuoren
juuren välillä. Sää ei oikein suosinut ja niinpä suurin osa matkasta käveltiin pienessä vesisateessa
tai vähintääkin sumuisessa kelissä. Huipulle kuitenkin päästiin, mutta eipä siellä tarjennut olla kuin
vaatteiden lisäämisen ajan. Näkymistäkään ei voi sumussa paljon kertoa... Nousu oli varsinkin viimeisten
satojen metrien osalta melkoista kivikkoa.

Alkumatkaa

Kohta päästään nousemaan

Nousussa

Kivikko-osuus alkamassa

Huipulla

Alas tullessa nähtiin hiukan maisemiakin

Tuolta tultiin alas

Taas päästiin ylityksiin

Pilviä riitti niin laaksoissa kuin huipuilla